banner1

Päätettyjä asioita

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

1. Sukuseuran tarkoituksena on koota laajalti yhteen Tukiaisten sukuun kuuluvat henkilöt ympäri Suomea. Hallituksen tavoitteena on laajentaa sukuseuran tunnettavuutta ja sitä kautta saada jäsenmäärä kasvamaan.

2. Sukuseuran toimintaa pyritään hoitamaan mahdollisimman pienin kustannuksin. Sukuseuran hallituksen jäsenille korvataan kokousmatkakulut ja mahdollinen ruokailu. Muuten hallituksen jäsenet hoitavat tehtäviään vapaaehtoisesti omien voimavarojen mukaisesti.

3. Sukuseura myy sukuseuran tuotteita. Sukututkimusta on saatavilla cd- levykkeenä 20 eurolla. Paperiversiota myydään 35 eurolla. Edelleen on saatavilla kaksipuolisia kortteja ja postikortteja sekä sukuseuran logolla olevia pöytästandaareja, sekä T-paitoja. Cd-levyistä tehdään lisäkopioita.

4. Sukuseuran jäsenmaksu päätettiin kesän 2012 kokouksessa säilyttää  20 eurossa. Sukuseuran taloudellinen tilanne on hyvä ja sukuseuran tavoitteena on säästää rahaa siihen, että Hannu Tukiaisen tekemää sukututkimusta voitaisiin jossakin vaiheessa jatkaa. Sukuseuran hallituksen tavoitteena on tätä varten kerätä vanhoja valokuvia ja sukuun liittyviä tarinoita digitaalisessa muodossa ja sukuseura kerää Tukiaisen sukuun liittyviä lehtileikkeitä.

5. Toimintavuoden 2014 tärkein tapahtuma on sukukokouksen järjestäminen Purnussa 27.7.2014

6. Tiedottaminen jäsenille hoidetaan jäsenkirjeellä, joita lähetetään kaksi kertaa vuodessa. Jäsenkirjeet lähetetään paperiversiona, jotta ne menevät perille. Jäsenrekisteriä on päivitetty. Kevään kirjeen mukana tulee jäsenmaksu ja vuoden lopussa toinen kirje. Sukuseuralla on omat kotisivut www.tukiaiset.fi. Puheenjohtaja ja hallituksen jäsenet päivittävät sukuseuran sivuja. Sukuseuran jäsenillä on mahdollisuus lähettää puheenjohtajalle digitaalisessa muodossa materiaalia esimerkiksi valokuvia tai muita sukuun liittyviä kuulumisia.

7. Hallituksen toimesta muistetaan sukuseuran jäseniä heidän täyttäessään 70, 75, 80 ja 85 ja siitä eteenpäin vuosittain.
 
Tukiaisten sukuseura ry                                                                        Hallitus 8.3.2014

 

 

 

 

Etusivu

Ajankohtaista

Tuotteet

Kuvagalleria
 


Suvun historia

Hallitus

Päätettyä

Toimintakertomus

Yhteystiedot

Palaute