Päätettyjä asioita
Tukiaisten sukuseura r.y.
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014
1. Sukuseuran tarkoituksena on koota laajalti yhteen Tukiaisten sukuun kuuluvat henkilöt ympäri Suomea. Hallituksen tavoitteena on laajentaa sukuseuran tunnettavuutta ja sitä kautta saada jäsenmäärä kasvamaan.
2. Sukuseuran toimintaa pyritään hoitamaan mahdollisimman pienin kustannuksin. Sukuseuran hallituksen jäsenille korvataan kokousmatkakulut ja mahdollinen ruokailu. Muuten hallituksen jäsenet hoitavat tehtäviään vapaaehtoisesti omien voimavarojen mukaisesti.
3. Sukuseura myy sukuseuran tuotteita. Sukututkimusta on saatavilla cd- levykkeenä 20 eurolla. Paperiversiota myydään 35 eurolla. Edelleen on saatavilla kaksipuolisia kortteja ja postikortteja sekä sukuseuran logolla olevia pöytästandaareja, sekä T-paitoja. Cd-levyistä tehdään lisäkopioita.
4. Sukuseuran jäsenmaksu päätettiin kesän 2012 kokouksessa säilyttää 20 eurossa. Sukuseuran taloudellinen tilanne on hyvä ja sukuseuran tavoitteena on säästää rahaa siihen, että Hannu Tukiaisen tekemää sukututkimusta voitaisiin jossakin vaiheessa jatkaa. Sukuseuran hallituksen tavoitteena on tätä varten kerätä vanhoja valokuvia ja sukuun liittyviä tarinoita digitaalisessa muodossa ja sukuseura kerää Tukiaisen sukuun liittyviä lehtileikkeitä.
5. Toimintavuoden 2014 tärkein tapahtuma on sukukokouksen järjestäminen Purnussa 27.7.2014
6. Tiedottaminen jäsenille hoidetaan jäsenkirjeellä, joita lähetetään kaksi kertaa vuodessa. Jäsenkirjeet lähetetään paperiversiona, jotta ne menevät perille. Jäsenrekisteriä on päivitetty. Kevään kirjeen mukana tulee jäsenmaksu ja vuoden lopussa toinen kirje. Sukuseuralla on omat kotisivut www.tukiaiset.fi. Puheenjohtaja ja hallituksen jäsenet päivittävät sukuseuran sivuja. Sukuseuran jäsenillä on mahdollisuus lähettää puheenjohtajalle digitaalisessa muodossa materiaalia esimerkiksi valokuvia tai muita sukuun liittyviä kuulumisia.
7. Hallituksen toimesta muistetaan sukuseuran jäseniä heidän täyttäessään 70,75,80 ja 85 ja siitä eteenpäin vuosittain. Tukiaisten sukuseura ry Hallitus 8.3.2014
Toimintakertomus toimintavuodelta 2013
1. Tapahtumat
Sukuseuran merkittävin tapahtuma oli kesäretki Suomenlinnaan 29.6.2013.
Tapahtumaan osallistui 15 henkilöä. Sukuseura maksoi opastuksen.
2. Talous
Sukuseuran jäsenmaksu päätettiin kesän 2012 kokouksessa pitää entisellään eli 20 euroa. Sukuseuran tilillä oli vuoden 2013 lopussa rahaa 6391,25 euroa.
3. Hallinto
Sukuseuran hallitus
Pirkko Tillikainen puheenjohtaja Lappeenranta
Paula Kallinen sihteeri Helsinki
Inkeri Tukiainen rahastonhoitaja Lappeenranta
Hannu Tukiainen varapuheenjohtaja Mikkeli
Eero Tukiainen Imatra
Arto Tukiainen Kuopio
Pirjo Järvinen Helsinki
Hallitus kokoontui keväällä 9.3.2013 Lappeenrannassa ja syksyllä 16.11. 2013 edelleen Lappeenrannassa
Sukuseuran toiminnantarkastajina ovat Antti Tukiainen ja Heikki Tukiainen Kaavilta.
4. Tiedotus
Toimintakauden aikana lähetettiin jäsenkirje ja jäsenmaksulomake toukokuussa ja jäsenkirje joulukuussa. Puheenjohtaja on päivittänyt sukuseuran nettisivuja www.tukiaiset.fi
Pekka Sirviö Varkaudesta avustaa valokuvien lataamisessa nettisivuille.
5. Jäsenistö
Vuoden vaihteessa 2013 maksaneita jäseniä sukuseurassa oli 69 ja ainaisjäseniä10.
6. Sukuseuran tuotteet
Hannu Tukiaisen laatimasta sukututkimuksesta on otettu paperisia lisäkopioita 10 kpl ja materiaali on myös muistitikulla. Myös cd-levyistä on tarvittaessa otettu lisäkopiota.
Paitoja, viirejä, pöytästandardeja ja kortteja on vielä ennestään riittävästi tarjolla.
Toimintakertomus on hyväksytty hallituksen kokouksessa Lappeenrannassa 8.3.2014.
Tukiaisten sukuseura ry Hallitus 9.3.2013
Toimintakertomus toimintavuodelta 2012 1. Tapahtumat
Sukuseura vietti 20-vuotisjuhlakokousta 22.7.2012 Pieksämäellä Pöyhölän Pappilassa. Kokoukseen osallistui noin kolmekymmentä henkeä. Valokuvaaja Voitto Pulkkinen kertoi Aimo Tukiaisesta sanoin, kuvin ja videoiden välityksellä. Sukukokous jatkui Iso-Pappilassa. Toimittaja Ilkka Seppä kertoi Pieksämäen seudun historiasta ja Sylvi Kekkosesta, Voitto Pulkkinen on kuvannut ja videoinut sukukokouksen. Kuvamateriaali on sukuseuran käytettävissä.
2. Talous
Sukuseuran jäsenmaksu päätettiin kesän kokouksessa pitää entisellään eli 20 euroa. Sukuseuran tilillä oli vuoden 2012 lopussa rahaa 5855,95 euroa. 3. Hallinto
Seuran puheenjohtajaksi valittiin kesän kokouksessa edelleen Pirkko Tillikainen Lappeenrannasta. Marketta Tukiainen Kuopiosta, Katriina Tukiainen Joensuusta ja Eino K. Tukiainen Varkaudesta halusivat jäädä pois hallituksesta. Hallituksen uusiksi jäseniksi valittiin Paula Kallinen Helsingistä, Pirjo Järvinen Helsingistä ja Arto Tukiainen Kuopiosta.
Uusi hallitus
Pirkko Tillikainen puheenjohtaja Lappeenrantta
Paula Kallinen sihteeri Helsinki
Inkeri Tukiainen rahastonhoitaja Lappeenranta
Hannu Tukiainen varapuheenjohtaja Mikkeli
Eero Tukiainen Imatra
Arto Tukiainen Kuopio
Pirjo Järvinen Helsinki
Vanha hallitus kokoontui 1.4.2012 Lappeenrannassa ja uusi hallitus 10.11. 2012 edelleen Lappeenrannassa. Marraskuussa hallitus valitsi varapuheenjohtajaksi Hannu Tukiaisen ja sihteeriksi Paula Kallisen.
Sukuseuran toiminnantarkastajina ovat Antti Tukiainen ja Heikki Tukiainen Kaavilta.
4. Tiedotus
Toimintakauden aikana lähetettiin jäsenkirje toukokuussa ja jäsenkirje ja jäsenmaksulomake joulukuussa. Puheenjohtaja on päivittänyt sukuseuran nettisivuja www.tukiaiset.fi .
5. Jäsenistö
Vuoden vaihteessa 2012 maksaneita jäseniä sukuseurassa oli 72 ja ainaisjäseniä 10. Puheenjohtaja on käynyt vuoden 2012 aikana jäsenrekisterin läpi. Jäsenrekisteristä on poistettu jäsenet, jotka eivät ole kolmeen viimeiseen vuoteen maksaneet jäsenmaksua. Simo Tukiainen Lieksasta on lähettänyt 20.12. digitoimaansa materiaalia sukuseuran käytettäväksi.
6. Sukuseuran tuotteet
Hannu Tukiaisen laatimasta sukututkimuksesta on otettu paperisia lisäkopioita 10 kpl ja materiaali on myös muistitikulla. Myös cd-levyistä on tarvittaessa otettu lisäkopiota. Paitoja, viirejä, pöytästandardeja ja kortteja on vielä ennestään riittävästi tarjolla.
Toimintakertomus on hyväksytty hallituksen kokouksessa Lappeenrannassa 9.3.2013.
|